Lastuja

-Asuin vuosina 1947-48 enoni Eino Kiviniemen luona. Sain kutsun Eino ja Maija Kiviniemen luokse asumaan, koska Haukkaluoman talo sijaitsee lähellä junarataa ja kun Pentti-poika –44 syntynyt, oli riski-iässä, niin valvonta oli tarpeen. Luonnollista että vanhemmat eivät jokapäiväisiltä töiltään estyneenä joka hetki pystyneet valvomaan lapsen liikkeitä.
-Linnankylän kansakoulussa kävin toisen kouluvuoteni ja opettajani siihen aikaan toimivat
Helvi ja Einari Salonen.
Viena ja Väinö Laine pitivät kyläkauppaa siihen aikaan ns. Niemisen kaupalla Linnankylässä. Siellä kokoontuivat kylän ”nestorit” päivittäin, sätkineen ja piippuineen. Airilan Jussin kertoivat hankkineen useita pilsnerikorillisia lahjaksi, kun hänellä kerrottiin olevan taito, että korillinen on kumottu kurkkuun peräjälkeen, ennen kuin hän käveli nurkan taakse ”asioilleen”.
Joskus on kerrottu, että entisissä kyläkaupoissa oli puinen sillitiinu ulko-oven pielessä ja tästä on myöskin muistikuva jäänyt minulle.
Mäntylän vanhassa pirtissä oli määräajoin elokuvaesityksiä. Yleensä niitä esitettiin seurantaloilla, kun ei sellaista ollut, oli Mäntylän iso tupa siihen käyttökelpoinen. Siellä minäkin kävin katsomassa elämäni ensimmäisen elokuvan. Oli nimeltään ”Valkoinen peura”, aito suomalainen ja hyvin koskettava. Eino Kiviniemen kanssa ajoimme hevosella Mäntylään, Maija Kiviniemen jäädessä Pentti-pojan kanssa kotiin. Muistan, että oli paukkuva pakkanen ja tosi lumiset kelit.
Juuri näinä vuosina kyläläiset viimeistelivät Harjulan tanssilavan. Lava oli valmis, mutta viranomaiset vaativat vielä pihamaalle rakennettavaksi ”juoppoputkan” tilapäisiä humalapidätyksiä varten. Näin tapahtuikin ja ensimmäisen asiakkaan nimen mukaan kyseinen ristittiinkin ”Reinon-putkaksi”. Parkanon Vatajankylästä oli nimittäin Reino Laurinaho, joka onnistui olemaan ensiasiakas.
Kerran kylän nuoret miehet olivat ennalta valmistelleet viikonloppuriehaa. Sopimuksesta hankittiin miestä väkevämpää porukalla ja juhlinta keskittyi Harjulan lavalle. Kun ensimmäistä eniten juhlinutta siirrettiin ”pahnoille” huilimaan, totesivat järjestysmiehet, että sellin ovi oli tiukasti lukittuna. Miehet olivat ennakkoon käyneet oven naulaamassa tiukasti viisituumaisilla rautanauloilla ja kesken väsynytkin sai edelleen jatkaa normaalia illanviettoaan.
Kesällä viikonlopputanssien lisäksi on lavalla pihamaata myöten vietetty jokavuotiset, perinteiset kesäjuhlat nuoruudessani aina urheilukilpailuja myöten, mutta ovat nekin ajan myötä vähitellen Latistuneet. Tapio M.

-Vanhan Kiviniemen tuvassa oli oikealta tullen seinällä vasemmalla sivusta vedettävä sänky. Siinä Toivo-taata lepäili joutessaan, johon mahtui päivälläkin pitkin pituuttaan. Ellei makaillut, niin istui sängyn edessä olevalla keinutuolilla.
Taatan keinutuolissa istuessa, kiinnitin juuri huomiota hänen paljaisiin varpaankynsiin.
”On juuri pesty lattia ja nyt se sylkäisi nuuskasylkensä sinne puhtaalle lattialle”, on jäänyt mieleen, kun Lyyti-mummo tuli lattialuutunsa kanssa Toivo-taatan keinun eteen ja pyyhkäisi lattialta roiskeet.
Olimme taasen vanhassa Kiviniemessä ja yllättäen teeriparvi talvisena päivänä lensi Armas Kiviniemen taloon johtavan tien varrella oleviin koivuihin. Porukalla ihailimme lintuja, jotka selväpiirteisinä erottuivat valkoisessa lumimaisemassa. Vanhemmat alkoivat sanoa, että olisi se hienoa, jos Uuno kävisi hakemassa sieltä meille lintupaistin. Osin pidettiin asiaa mahdottomana toteuttaa, mutta Uuno sanoi, että leikiten hän yrittää lähestyä lintuparvea aukean toiselle laidalle. Hän laittoi valkoisen lakanan peitteeksi hartioilleen ja kääräisi aseen samaan mutkaan.
Ikkunasta seurasimme tapahtumia, mutta ei Uuno kovin pitkälle aukean reunaa päässyt, kun teeret pyrähtivät lentoon. Oli luonnollista jo ennalta arvattua, sillä pakkaslumi pitää jo kävellessä oman ääntelynsä.
Toivo-taata kertoi, että he kun Linnankylän asemallekin ajelevat hevosella, ovat pitäneet aseen hevoskyydissä, heinien alla. Tällä tavalla ovat päässeet riistaeläimiä yllättämään, koska ne eivät hevosta säiky.
Toivo-taata kertoi, että hän eräänä pyhäpäivänä jälleen läksi joutessaan oravametsälle. Koira haukkui oravaa ja Toivo ampui sitä. Hän kertoi, että orava oli koko ajan puussa paikallaan, mutta alas sitä ei saanut. Hän ajatteli ampumalla tipauttaa sen ja ainakin parikymmentä laukausta kohti samaa maalia suuntasi. Ei tulosta.
Silloin hän päätti, että ei koskaan sunnuntaisin lähde metsälle aseen kanssa riistanpyyntiin, jos siihen tehtävään muuta aikaa ei ole. Kertoi, että päätös todella on pitänyt paikkansa.

-Laineen Viena ja Väinö rakensivat talonsa Parkanon kirkolla niin sanottuun koulumäkeen. Olimme viikonloppuisin siskoni Kirstin kanssa Vatajankylässä kotonamme ja kun kouluautolla, linja-autolla tulimme maanantaisin, oli meillä tunnin verran odottamista, kun koulu alkoi yhdeksältä. Poikkesimme Laineelle ja näin alkoi viikkomme jatkuvasti totutulla tavalla. Viena-tätimme keitteli kahvia ja kurkisteli ikkunasta ulos sanoen, että kyllä sieltä Marttikin kohta tulee, kun näkyi jo Häklin leipomolle kävelevän.
Martti haki maanantaiaamuina Häklin leipomolta possumunkit, koska tiesi niiden olevan ko. aamuina lämpimän tuoreita. Häklin leipomohan oli Laineen taloa vastapäätä, toisella puolen tietä.
Muistan kun ensimmäisen kerran possukahvit maanantaiaamuna juotiin, en rohjennut possumunkkia pöydästä ottaa. Munkki jäi pöydälle, niin Martti kysyi, että kenen pulla on syömättä. Sanoivat, että Tapio jätti syömättä, niin Martti sanoi, että kaikille niitä oli ja ostan aina ne määrämitalla henkilöluvun mukaan. Tapio M.

-Martti Kiviniemi toimi uutisankkurina Etelä-Pohjanmaan sanomalehdille vuosia. Kun väenkokoontumia oli seudulla ja kun olin paikanpäällä, kysyi Aili äitini heti kotiin palattuani, että oliko Martti siellä.
Uutistoimittajien tapaan Martti oli heidän joukossaan ja kamera roikkui rintansa päällä, sekä tilaisuuden tullen ikuisti tapahtumia filmaten. Kysymyksessä olivat uutisointi Ilkka-lehteen, kuin myös Vaasalehteen jossain määrin.
Martti opetteli myöskin pikakirjoitustaidon juuri lehtimiestyötä ajatellen. Pyysin hänen joskus näyttämään kirjoitusplokkiaan. Siitä kyllä ei taitamaton saanut minkäänlaista käsitystä. Ihmettelin hänelle, että hänelle, että mitenkä lehtimiehet itse siitä jotain selvää saivat, niin hän kertoi, että kirjoitus on sitä taitavalle yhtä helppoa lukea, kuin normaali kirjoitus sitä kirjoittaville.
Martti valmisti hyvin paljon itsekin mustavalkoisia filmirulliaan, jotka olivat ainoat siihen aikaan käytössä olevat. Vasta jälkeenpäin tulivat värilliset filmit käyttöön, joita kuitenkaan lehtikuvaajat eivät käyttäneet kuin vasta hyvin paljon myöhemmin.
Tapio Myllyniemi
mukana

-Silloin nuoruudessani valmistettiin rakennuksiin muuritiilet omatoimisesti savesta. Oli tietty saven ja hiekan sekoitus, jota ns. savikraanassa vaivattiin, kuten pullataikinaa. Oli pystyssä puusta rakennettu suuri hiulu, johon savet ja hiekat lapioitiin. Tätä hiulua pyöritettiin hevosella ympäri ajaen, joka oli kiinnitettynä n. kolmen metrin mittaiseen aisaan kakuleistaan, siis hevosen omista aisoista.
Hevonen ei rinkiä luonnollisesti kiertänyt käskemättä ja siihen tehtävään valittiin yleensä nuori poika. Tehtävä ei vaativa, mutta välttämätön. Tämä tehtävä lankesi automaattisesti minulle, koska olin paikalla sopivassa iässä. Tehtävää suorittamassa olin kotonani Parkanossa Myllyniemellä, sitten Kiviniemen mummolassa, jossa Uuno Kiviniemen talon tiilet valmistettiin ja kolmas piste oli Haukkaluoman talossa, Eino Kiviniemen uunitiilet, kaikilla omakotitaloon.
Tiilien valmistukseen tarvittiin useita työmiehiä, joista yleensä kaksi oli ns. leipureita, jotka löivät syntynyttä savipruukia tiilimuotteihin. Sen lisäksi tiilien kantajat, jotka kantoivat tiilet lautojen päälle kuivumaan, yleensä riihikatoksiin, kuten näissä tapauksissa jokaisessa tapahtui. Martti Kiviniemi oli jokaisessa näissä kolmessa kertomassani mukana tiiliaihioiden kannossa kuivumaan. Itse toimin hevosmiehenä, kuten kerroin.
Tiiliaihiot laitettiin kuivuttuaan ns. polttouuniin, johon ladottiin sillä tavalla, että ne voitiin polttaa ja kuivattaa lopullisesti leppäpuilla punavärilliseksi.
Viljami Kiviniemen talolla en ollut tiilenteossa, mutta muistini mukaan Martti kertoi sielläkin olleensa veljeään auttamassa kyseisessä tehtävässä.
Tapio Myllyniemi
Hengessä mukana