Lastuja

Kun vuosikymmenet kuljin peräpohjolassa. Lapissa sukulaiseni Rajajoosepin asuinsijoilla Inarin-Ivalon korkeudella, kuin myös norjan Finnmarkin läänissä, niin välietappini meno- ja paluumatkoilla oli Jyväskylän lähellä, Muurame. Vanhempamme serkku, Toivo Santakallio otti sukulaispojan aina avosylin vastaan. Hänen sanontansa toistuvasti oli, että hän ei sukulaisiaan tapa(a), kuin hautajaisissa ja joskus sattumanvaraisesti häissä. Siksi poikkea aina kutsumatta ja erikseen ilmoittamatta. Olet tervetullut aina taloon ja yöpyminenkin järjestyy.
Näin tapahtuikin ja oli joskus yömyöhä, kun reisusta palasin. Ei milloinkaan aikataulua, vaan kuten vapaa luonnonlapsi liikkuu. Useimmiten oli saalista, kalaa, tuliaisina. Rauha oli aina heti valmis renssaamaan n. perkaamaan. Sanoi aina, että mielelläni tämän työn teen, kun joku komeita kaloja vain antaa.
Yömyöhään kertoi Toivo tarinoitaan, joita mielenkiinnolla kuuntelin. Rauha usein tarinan alussa mainitsi, että sen tapahtuman sinä Toivo olet jo aikaisemmin Tapiolle kertonut ja näin siirryttiin seuraavaan.
Poikkeuksetta Toivo Santakallio alkoi tarinoinnin Toivo Kiviniemestä, isoisästämme, Taatasta. Juuri siksi, koska mainitsi näin sukujuuremme: ”Se oli suuri, yhteiskunnallinen apu, ikimuistoinen, minkä Toivo Kiviniemi teki Kihniön kunnalle. Yleensä puhutaan sadoista metreistä, kun joku ojaa on kaivanut. Hän teki sitä ojatyötä kilometrikaupalla, vuosien aikana, kun pitäjän alueella valtion mailla, kuivatettiin valtaisat suoalueet. On paljon ihmisiä, jotka eivät asiasta paljon tiedä, mutta itse olen aikoinaan paikan päällä sen työmäärän nähnyt.”
Toivo Santakallion arvion mukaan, ko. pitäjän pinta-alasta valtaosa olisi ollut aikanaan suomaata. Armas Kiviniemi, poikansa, oli vartuttuaan Taatan kaverina ojatyömailla.
Vastaavanlainen puurtaja oli Viljami Kiviniemi. Viljami meni Mäntylän piian, Helvin kanssa avioon ja siitä kun Taata ei kerrotun mukaan oikein tykännyt, Helvi ja Viljami pakenivat korpeen, jonne asettuivat asumaan. Viljamin sanonta oli nuorena, että hän raivaa ja ojittaa peltoa niin paljon, että talo tulee olemaan Parkanon alueella mahtavin. Näin toimi siihen saakka, kunnes selkä teki tenän. Ei pystynyt sen jälkeen jatkamaan urakkaansa ja oli tyytyminen hoitamaan vain sen peltoalan, jonka oli Sinervossa valmiiksi saanut. Olivat Helvi ja Viljami minun, allekirjoittaneen kummivanhempia. Metsäalueellaan hän halusi minulle esitellä määräalaa suon reunassa, jonka oli jo ehtinyt terveenä ojittaa. Kuokkiminen peltomaaksi kuitenkin jäi terveydellisistä syistä. Viljami yritti talolleen jatkajaa. Viisi lasta siunaantui, mutta kaikki tyttölapsia.
Eino Kiviniemi pääsi isännäksi Haukkaluoman taloon, koska Maija (Maria) oli talon ainoa lapsi. Tällä tavalla Eino sai hoitaakseen valmiit pellot, joita on sanottukin Linnankylän viljavimmiksi. Varmasti todella sitä on.