<$BlogRSDUrl$>

Tapio Myllyniemi ja muut muistelevat. Lastuja voi lähettää Lauri Kiviniemelle laki10@gmail.com

28.1.05

-Isä-Väinö oli Parkanon kirkonkylässä tavannut Helvi ja Martti Kiviniemen. Juttu oli juontunut, että olisiko mahdollisesti suomuuraimia, eli lakkoja, siellä meidän takamailla. Isä oli sanonut, että löytyy jonkin verran ja lähdemme opastamaan, jos vain he innostuvat keräilemään.
Helvi ja Martti tulivatkin eräänä, kauniina syksyisenä kesäpäivänä pihaamme moottoripyörällä. Helvi kertoi, että heillä on eväät valmiina, sekä keräilyastiat.
Vieraamme kysyivät, että kuka tai ketkä lähtevät heitä suolle opastamaan. Isä ja äiti esittivät, että tämä Tapio-poikamme on varma eräopas. Tuntee alueet tarkalleen ja vieläpä ne kohteet, joista lakkoja, suomuuraimia on mahdollisuus löytää. Muistan, kun lausuivat arveluja, että voiko näin nuori poika olla luotettava eräopas. Olisiko ollut kymmenvuotias. Isä-Väinö ja Aili-äiti vakuuttivat, että maisematuntemus asumattomalla erämaa-alueella, on hänellä vertaansa vailla.
Ovensuulähdössä, Helvi sanoi allekirjoittaneelle, että missä Sinulla on Tapio evääsi matkalle. Vastasin, että teen jatkuvasti vaelluksia luontoon, koko päivän mittaisia, mutta ei minulla koskaan ole evästä mukana. Jos ottaisin evään mukaani, koko ajan tehtäväni ohella miettisin, millä hetkellä nautin sen mukana olevat evääni. Pääsen vähemmällä, kun en ota niitä mukaan lainkaan. ”Sinä taidat olla sellainen itsesi kiduttaja”, sanoi Helvi. Se on jäänyt korviini soimaan. Ei pahalla ollenkaan, mutta on laittanut miettimään jollain tapaa asioita. Meitä kun on ihmisiä niin monenlaisia jo tottumuksiltaan.
Toivo Rannikko –44, kotini naapurista, oli usein minun onkikaverina, kun kiersimme metsälampia ahvenia narraamassa. Olemme sivullisille kertoneet tosi tarinoita, joita väittävät valheeksi. Kun nälissämme palailimme kotiin ja oli voimakas nälän tunne, niin metsäpolun varrelta söimme korvasieniä. Niitä söimme aivan mielettömästi, rajoituksetta, koska ei ollut tietoa niiden myrkytysvaarasta. Havaitsimme, että nälkäiselle olivat maukkaampia, mitä pienempiä korvasienet olivat. Minkälaisen myrkkyvaraston olen elimistööni kerännyt? Toivo Rannikko elää ja asuu edelleen Espoon Kivenlahdessa, halvaantuneena oikealta puolen. Eläkkeellä Helsingin Puhelinlaitokselta. Usean kerran vuodessa käyn onkikaveria tapaamassa, yksineläjää, jonka vaimo kuoli neljä vuotta sitten.

-Todella kunnioitettava isoisämme Toivo Kiviniemi oli meidän silmissä vertaistaan vailla.
Isäni Väinö Myllyniemi oli sodasta palattuaan sitä mieltä, että hän vaihtaisi silloisen hevosensa pois. Hevosen käyttö oli vierailla miehillä moninaista, koska käyttäjä vaihtui ja oli todettavissa, että he suorastaan präkäsivät niitä säälimättä, kun ei ollut oma kysymyksessä. Vanhat miehetkin voivat olla ajattelemattomia ja vahinkoa tekevät ilkikurisessa leikinteossaan. Isän korviin tuli sellainenkin tieto, että kyseisellä hevosella olivat miehet metsäajossa ja kun hevonen oli vetämässä puukuormaa metsästä, niin toinen mies yllätti ja hyppäsi läheisen puun oksalta äkkiarvaamatta hevosen kohdalla. Eläinkin pyrkii luottamaan määrättyyn henkilöön ja tarkalleen leimaa luotettavat henkilöt. Nämä ilkikuriset miehet nimeltä mainiten olivat naapurista Viljami Niemenmaa ja samassa kylässä asunut Ville Lampinen.
Oli ihmeellistä, miten vanha Taata-papan ”Tähti” hevonen omaksui meidät, suurilukuisen perheen omakseen, aivan kuin suojellakseen.
On monia kertomuksia, mutta eräs niistä on tärkeä, on jäänyt viestittämättä. Matti-veljeni, joka on –45 syntynyt, oli omalla tavallaan liikuntaan pyrkivä. Hän konttasi tavalla, että istui toisen jalan päällä ja toisella jalalla työntäen kulki eteenpäin. Isä-Väinö ei hyväksynyt koskaan, että hevosta liekautettiin, eli olisi pidetty esimerkiksi rautakangen päässä liekanarussa. Vaaramomentit huomioiden. Meidän pihalla oli pitkä heinä ja pyysin isältä, että saisin hevosta liekauttaa siinä. Hän antoi luvan, mutta sanoi vanginvartija-työhön aamulla lähtiessään, että ainoastaan äiti-Ailin ja allekirjoittaneen välittömässä valvonnassa se voi tapahtua. Pystytin rautakangen keskelle pihamaata ja hevonen ketjunpäähän riimusta kiinni. Tähti pureskeli innolla komeata, koskematonta heinää. Äiti-Ailin kanssa aikailimme pihamaalla, kuten isä oli pyytänyt, kun äkkiarvaamatta havaitsimme, että Matti oli laahannut konttaamalla itsensä lähelle hevosta. Huusin äidille näkemäni ja läksin juoksemaan hevosta kohti. Saman tien äiti huusi ”älä mene Tapio, hevonen voi hätäisesti vahingoittaa lasta. Minä jähmetyin paikalleni ja äidin kanssa ääneti seurasimme mitä tapahtuu. Apu oli hukassa. Matti veti muutapa potkunsa hevosen takajalan luokse ja nousi heinikosta hevosen takajalkaa vasten seisomaan. Poika seisoi takajalkaa vasten hevosen takana ja voi arvata, että veri hyytyi äiti-Ailin ja allekirjoittaneen sielussa, kun emme tietäneet, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Tähti käänsi päätään ja silminnähden lopetti heinän pureskelun. Katsoi Mattia ja silminnähden hiljaa nosti takajalkansa ylös, jota jalkaa vasten Matti nojasi. Sen arvaa, mikä jännitys meillä oli. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Potkaiseeko hevonen? Ei, vaan tämä rauhallisesti veti jalkansa eteenpäin kaaressa ja siirtyi samalla eteenpäin. Sain vauhtia, kun menin itku kurkussa hakemaan Matin vaaravyöhykkeeltä pois.
Oli todella uskomatonta, miten tämä eläin hyväksyi lapsetkin. On koirista lukien paljon eläimiä, jotka eritoten eivät hyväksy lapsia. Ilmeisesti tämä perustuu siihen, että eläin vaistoaa niiden järjettömyyden, hännästä vetämisen yms.
Meidän entinen hevonen joutui teurastukseen ja näillä rahoilla isä-Väinö hyvitti ”Tähti”-hevosen hinnan hänelle, Taatalle, jonkinlaisena korvauksena.

27.1.05

-Viisikymmentä luvun alussa, isä-Väinö hankki meille halkaisusirkkelin, 1. kenttäsirkkelin. Se oli malliltaan ns. oululainen, siis ilmeisesti sen valmistuspaikka oli Oulun kaupunki. Siihen aikaan ei saman ”kinkeripiirin” alueella vastaavanlaista ollut ja muistan vain lähimpänä olevan Lystin-mäessä, Parkanon kirkolla.
Isäni kanssa suoritimme sahauksia kyläkuntalaisille paljon, koska se oli sitä rakentamisen valta-aikaa sodan jälkeen. Martti Kiviniemelle isä-Väinön kenttäsirkkelistä päästettiin valtaosa puutavarasta, hänen rakentaessaan Lamminkoskelle omakotitalon.
Martti kerran oli ottanut isä-Väinöön yhteyttä ja kysynyt, että jos hänellä olisi kuorma-autolastillinen koivunhalkoa. Kunnalliskodin suunnasta normaalisti ollut toimitus oli jostain syystä hetkellisesti katkoksissa ja kiire olisi vajeeseen kuorman saamaan. Meillä oli valmiiksi kotipihalle ajettuna kymmenisen kuutiota. Puut olivat valmiiksi katkotut, mutta työkiireitten vuoksi olivat jääneet isältä halkomatta. Isä-Väinö pyysi minua kaveriksi ja kenttäsirkkelillä päästelimme haloiksi kyseiset puut, keskeltä pölkyt halki, eikä kirvestä käytetty lainkaan. Puupino kuorma-autolla kuljetettiin Parkanon Keskuskansakoulun takapihalle.
Martti Kiviniemi oli todella kiitollinen lähetyksestä. Sanoi, että oli vertaistaan vailla oleva halkopino. Hän kertoi kuorman saavuttua käyneensä kasaan käsiksi ja kauneimmat, halkaisusirkkelillä tehdyt halot hän valikoi erilleen. Nämä hän välittömästi varastoi käsityöluokan tiloihin, käyttömateriaaliksi.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?